Pajala Yhtiöt Oy:lle merkittävä päänavaus toimitilamarkkinaan – ensimmäinen hanke käynnistynyt Vantaan Tammistoon.


Pajala Tilat Oy on allekirjoittanut KVR-urakkasopimuksen noin 8 000 kem² liikekeskuksen toteuttamisesta Vantaan Tammistoon. Tilaajan hankkeessa toimi kansainvälinen kiinteistösijoittaja.

Urakka sisältää sekä hankkeen rakennussuunnittelun että rakentamisen. Rakennuslupa sai lainvoiman heinäkuussa ja työmaa käynnistyi 1.8.2025. Urakka valmistuu sopimuksen mukaisesti kesällä 2026.

Hanke on merkittävä päänavaus Pajala Yhtiöt Oy:lle osana laajentumista toimitilamarkkinaan. Pajala Tiloilla on parhaillaan neuvottelussa useita uusia toimitilahankkeita, joista joista toivottavasti pääsemme tiedottamaan lisää alkavan syksyn aikana.

Kiitämme yhteistyökumppaneita luottamuksesta!


Pajala Yhtiöt Oy on vuonna 2019 perustettu rakennusalan asiantuntijaorganisaatio, joka tunnetaan mm. laadukkaista rakennusprojekteista sekä asiakaslähtöisestä palvelusta. Yritys on aiemmin keskittynyt asuinrakentamiseen ja on nyt laajentanut toimintaansa kattamaan myös toimitilarakentamisen, joka on luonnollinen askel kohti laajempaa asiakaskuntaa ja kasvua.